Keskustelukulttuuri

1. Papukaijamainen toisto (Parroting)

Monissa vuorovaikutustilanteissa keskustelu ei perustu tiedon tuottamiseen tai kriittiseen arviointiin, vaan median välittämien kertomusten toistamiseen. Tämä ilmiö, jota voidaan kuvata termillä parroting, liittyy vahvistusharhaan (confirmation bias; Nickerson, 1998). Vahvistusharha ohjaa yksilöitä etsimään ja hyväksymään sellaista tietoa, joka tukee olemassa olevia uskomuksia, sekä sivuuttamaan ristiriitaiset tosiasiat.

Tämän seurauksena keskustelu muuttuu konsensusrituaaliksi (vrt. Goffman, 1967), jossa pääpaino on harmonian ylläpitämisessä, ei uusien näkökulmien luomisessa.

2. LLM-metafora

Metafora, jossa ihmiset rinnastetaan Large Language Model -tekoälyihin, tarjoaa vertauskuvan keskustelun kaavamaisuudelle. Vuorovaikutus nojaa tällöin ennakoitaviin ja toistettuihin ilmaisu- ja toimintamalleihin: niin sanottuihin skripteihin (Schank & Abelson, 1977).

Kognitiotieteen näkökulmasta ilmiö liittyy cognitive miser theory -malliin (Fiske & Taylor, 1984), jonka mukaan ihmiset pyrkivät säästämään henkistä energiaa hyödyntämällä valmiita malleja ja vähentämällä uuden informaation käsittelyä. Tämän seurauksena keskustelu on usein rutiininomaista ja sen uutuusarvo on alhainen.

3. Kognitiivinen klusteri

Kognitiivinen klusteroituminen on prosessi, jossa yksilöiden maailmankuvat organisoituvat ryhmiksi ja itseään vahvistaviksi ideoiksi. Tämä ilmiö on yhteydessä echo chamber – ja filter bubble -käsitteisiin (Sunstein, 2001; Pariser, 2011), joissa yksilöt altistuvat pääosin vain omia näkemyksiään vahvistavalle informaatiolle.

Klusteroitumista voi vahvistaa managed reality, jossa median ja poliittisten toimijoiden suorittama kehystäminen (framing; Entman, 1993) määrittelee, miten tapahtumat ja ilmiöt esitetään. Suomessa julkisen palvelun media (kuten Yleisradio) ja valtakunnalliset sanomalehdet (esim. Helsingin Sanomat) toimivat portinvartijoina, jotka säätelevät uutisaiheiden valintaa ja painotusta. Tällainen viestinnän kontrolli voi ylläpitää ”suojattua informaatio ja ympäristöä”, jossa kansalaiset irtaantuvat maailman realiteeteista.

4. Dialogin merkitys

Edellä kuvatut mekanismit rajaavat keskustelun mahdollisuuksia luoda uutta tietoa ja laajentaa näkökulmia. Dialoginen vuorovaikutus (Buber, 1958; Isaacs, 1999) tarjoaa vaihtoehtoisen mallin, jossa keskustelijat tuottavat merkityksiä yhdessä ja haastavat toistensa ajattelun turvallisessa ja avoimessa ympäristössä. Tätä voinee kutsua psykologiseksi turvaksi.

Tällaisen keskustelun edellytys on metakognitiivinen reflektio, jossa yksilö tarkastelee omaa tietoisuuttaan ja ajatteluprosessejaan:

”Millä tasolla ja minkälaisessa muodossa oma tietoisuuteni tällä hetkellä toimii?”

Keskustelun kehittyminen vaatii irtautumista kaavamaisista skripteistä ja papukaijamaisesta toistosta kohti tilaa, jossa uuden tiedon ja näkökulmien synty on mahdollista. Valitettavasti löytyy aniharvoja ihmisiä tälle areenalle, jossa keskustelu kehittyy molempien kautta oppien ja innostuen. Ehkä se vaatii vahvaa itsetuntoa, korkeampaa tietoisuuden tasoa ja epävarmuuden sietämistä. Mene ja tiedä.

Kuintenkin esimerkiksi Suomessa meillä on paljon opittavaa.