Suomen talous siirtyi 1990-luvun puolivälissä syvästä lamasta asteittain elpymisvaiheeseen, jota leimasivat määrätietoiset politiikkatoimet. Hallitus ja keskuspankki ryhtyivät toimiin, jotka yhdessä vakauttivat rahoitusjärjestelmän, elvyttivät kysyntää ja loivat pohjan kestävälle kasvulle.
Ensimmäinen tärkeä toimenpide oli rahapolitiikan voimakas keventäminen. Korot laskettiin noin kolmeen prosenttiin, mikä helpotti kotitalouksien ja yritysten velanhoitoa ja tuki investointeja. Samaan aikaan keskuspankki lisäsi liikkeellä olevan rahan määrää (rahan tarjonta M0) noin seitsemällä prosentilla bruttokansantuotteesta, mikä kasvatti likviditeettiä ja vahvisti rahajärjestelmän toimintaa. Lisäksi reaalinen valuuttakurssi heikkeni noin 10 prosentilla, mikä paransi suomalaisen viennin kilpailukykyä huomattavasti maailmalla ja antoi lisävauhtia vientivetoiselle elpymiselle.
Pankkisektorin vakauttaminen oli toinen keskeinen osa-alue. Suomi otti käyttöön seitsemän yhdeksästä kansainvälisesti tunnustetusta finanssikriisien hallintakeinosta. Näihin kuuluivat muun muassa pankkien kansallistamiset, suorat pääomasijoitukset sekä ongelmaomaisuuden ostot valtion toimesta. Lisäksi rahoituslaitoksille tarjottiin maksuvalmiustukea, jolla estettiin järjestelmän romahdus ja säilytettiin luottamus pankkijärjestelmään. Näiden toimien avulla pystyttiin estämään koko talousjärjestelmän syöksykierre ja aloitettiin rakentava tie kohti palautumista.
Myös finanssipolitiikalla oli tärkeä rooli. 1990-luvun alkupuolella julkinen talous ajautui suuriin alijäämiin pelastuspakettien ja tukitoimien vuoksi. Tämä oli tietoinen valinta, jonka tarkoituksena oli suojata yhteiskuntaa lamaan liittyviltä pahimmilta seurauksilta. Kun talous alkoi vahvistua, julkinen talous saatiin takaisin tasapainoon. Verotulojen kasvu ja kulujen sopeutus johtivat siihen, että finanssipolitiikassa siirryttiin elvytyksestä asteittain tasapainoon.
Toimenpiteet tuottivat tulosta. Velka suhteessa bruttokansantuotteeseen alkoi laskea voimakkaasti, ja vuoteen 2001 mennessä velkasuhde oli pudonnut 72% — keskimäärin noin 8 prosenttia vuodessa. Tämä kehitys oli seurausta yhdistelmästä vahvaa reaalista talouskasvua, maltillista inflaatiota ja matalia nimelliskorkoja. Työttömyysaste, joka oli noussut kriisin aikana jyrkästi, laski noin kuusi prosenttiyksikköä tämän ajanjakson aikana.
Osakemarkkinat elpyivät viiden vuoden sisällä kriisin puhkeamisesta ja reaalinen bruttokansantuote ylitti lopulta kriisiä edeltäneen tasonsa 1990-luvun lopulla.
Suomen ulkoinen asema vahvistui. Vienti kasvoi merkittävästi, mikä johtui sekä kustannuskilpailukyvyn paranemisesta, että kansainvälisen talouden yleisestä elpymisestä. Vaihtotase kääntyi ylijäämäiseksi, mikä kuvasti sekä tuonnin supistumista kriisivuosina että viennin vetämää kasvua. Sijoittajien luottamus palasi, ja ulkomaiset pääomavirrat alkoivat jälleen virrata Suomeen, osoittaen että maa oli onnistunut palauttamaan asemansa ja houkuttelevana sijoituskohteena.