Miksi paras mahdollinen päätöksenteko ei onnistu?

Päätöksenteko on hyvin vaikeaa. Liiketoiminnassa joudutaan usein tekemään päätöksiä nopeasti ja vajavaisin tiedoin. Tällöin ”hyvä” päätöksentekijä luottaa ympärillään oleviin henkilöihin ja vaatii heitä olemaan erimieltä päätöksentekijän kanssa. Tähän tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät, uskaltavat ja pystyvät olemaan erimieltä. Siihen tarvitaan avointa mieltä, ristiriitaisuuksia, erimielisyyttä ja näkemystä. Tarvitaan myös paksua nahkaa.
Usein tämän kaltainen päätöksenteko ei onnistu. Ovet paukkuu ja ihmiset jostain syystä ottavat liiketoimintaasiat henkilökohtaisesti, vaikka ajatukset ovat ” kuumaa ilmaa”.
Emme hallitse tilannetta. Hyvin usein piilossa on jo olemassa bias ja päätös. Tämä on huono lähtökohta.

Esimerkki: Mitä tapahtuu kun joku on toista mieltä kanssasi? Ensimmäinen automaattinen reaktio on puolustus. Voit tulla vihaiseksi ja hyökätä takaisin ajatuksella asiaan tai siirtyä suoraan henkilökohtaisuuksiin.

Rationaalinen ihminen on kiinnostunut toisen mielipiteestä ja ajattelusta, mutta emme toimi niin. Se on jollain tavalla traagista ja tehotonta.  Vaikka tekijä olisi kuinka fiksu, näin voi tapahtua. Nousemme norsunluutorniin hierarkisten rakenteiden taakse, vaikka puhumme asiasta.

Meissä jokaisessa on kaksi minää. Ensimmäinen minä on aivojen etulohkossa ( executive function), joka on viisas, looginen ja rationaalinen. Toinen minä on mantelitumakkeessa tai aivolisäkkeessä ( liskoaivoissa), primitiivinen ja tunteellinen. Nämä kaksi aivotoimtoa ja minää taistelevat ihmisen kontrollista. Paras esimerkki tästä on: autokaupassa tehtävä ”järkipäätös.”

Mitä jos olemmekin jollain tavalla ohjelmoituja puolustamaan omaa kantaamme?

Olen pohtinut asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että olemme.

Yhteiskuntamme valtarakenne tukee ajatteluani.

Yhteiskunnan säännöt, ohjeet ja lait asettavat sallitun ja ei sallitun ajatusten ja käyttäytymisen rajat. Hurjin nykymuoto tästä ajatuksen tasolla olevasta rajoitteesta on vihapuhe. Se soluttautuu jo ihmisten ajatuksiin sensuurina.
Annetaan ikäänkuin valmis laatikko, jossa voit ajatella ja olla. Jos ylität laatikon rajat edes ajatuksillasi saatika puheellasi, niin se on väärin, tuomittavaa tai rikos.

Tätä rakenteelllista prinsiippiä tuetaan joka päivä. Omaksumme asetelman elämäämme hyvin voimakkaasti. Se on selkärangassa kiinni, miten auktoriteetteihin, esimiehiin tai rakenteisiin suhtaudutaan.

Elämme ja hengitämme tätä fyysistä ja henkistä rakennetta.

Emme osaa edes ajatuksellisesti kyseenalaistaa asioita, jotka ovat toisin.
Tätä kai voi sanoa Matrix:iksi.

Jos laatikon ulkopuolella uskaltaisi ajatella, niin uusia ajatuksia voisi syntyä?