Puhuminen kuulostaa itsestäänselvyydeltä aiheelta yrityskulttuurin luomisessa. Tosiasiassa asian tila on toinen. Puhuminen ei ole itsestäänselvyys. Läpinäkyvää ja suoraa puhumista ei tapahdu kovinkaan paljoa. Emme osaa puhua asioita edes oman perheemme kesken. Vielä vaikeampaa on puhua vaikeista niin kotona kuin yrityksessä. Dialogi vaikeista asioista on hyvin vaikeaa.
Puhuminen avaa sisäisen mielenmaiseman, jota muut eivät näe ja tunne. Jos ei puhu asioistaan, itsestään tai ymmärryksestään, jää minä ja tahtotila hämäräksi.
Ihmiset ovat erilaisia ja käsittelevät asioitaan eri tavalla. On sisäänpäin kääntyneitä, hiljaisia ihmisiä ja on ulospäin kääntyneitä äänekkäämpiä ihmisiä. Molemmat haluavat tulla kuulluksi, mutta hieman eri tavalla. Yrityskulttuurin kontekstissä on tärkeää huolehtia siitä, että kaikki äänet tulevat kuulluksi.
Huoneen hiljaisin voi olla asian parhaiten tunteva. Hänellä voi olla idea, jolla haaste saadaan ratkaistua. Ongelma on, miten luoda sellainen maasto, että hiljainen ääni saadaan kuuluville?
Miten yrityksessä puhutaan asioista?
Halutaanko, että ajatuksia ja ymmärrystä puhutaan suoraan ja läpinäkyvästi?
Vai, pidetäänkö ajatukset ominaan?
Kysymys on olennainen vastakkaisen ymmärryksen osalta. Onko avoin puhuminen kannustettua toimintaa vai onko parempi, että ollaan hiljaa? Kannustetaanko ihmisiä törmäyttämään ymmärryksensä yhteen? Pelätäänkö vastakkainasettelua perinteisenä konfliktitilanteena? Vai, nähdäänkö, että ristiriidoissa ja konflikteissa piilee ymmärryksen perimmäinen voima?
Mikäli puhuminen on kannustettua ja kritiikki toivottua, niin joudutaan määrittelemään, mikä vastuu puhumisesta on?
The “Soviet Endgame” in Finnish Clothing
This is like the Soviet Union in 1983–1987: the system still runs, but only on stored fat. Yes — it is visible. No tanks in the streets nor bread lines